PEETU
TUOMINEN

BIO

Apuohjaaja
Syntymäpäivä: 18. elokuuta 1990
Aloittanut trikkauksen: syyskuu 2011
ACROWORK-ohjaaja v. 2015 lähtien
http://www.acrowork.fi

Aloitin trikkauksen, akrobatian ja kehonpainoharjoittelun aikuisena 21-vuotiaana. Kehon hallitseminen akrobaattisilla liikkeillä on ollut unelmani jo nuoresta iästä lähtien, mutta ohjauksen ja itseluottamuksen puutteista johtuen jatkoin pesäpallon pelaamista 20-vuotiaaksi asti. Ainoa katumukseni on, että en aloittanut aikaisemmin, mutta muutaman ensimmäisen treenivuoden jälkeen akrobatiaharrastukseni on ollut tasolla ”kykenemätön lopettamaan”.

OPETUSFILOSOFIA

Pidän itseäni yhtenä ”sinnittelijöistä”, joiden harjoitteluun käytetty aika tuottaa vähemmän edistystä kuin tilastollisesti olisi odotettavissa. Tästä syystä katson myös olevani hyvä opettaja todella ymmärtämään kaikkia muita sinnittelijöitä. Fyysisesti ja henkisesti haastavan sekä runsaalla määrällä loukkaantumisia maustetun menneisyyteni kanssa haluan tuoda totuudellisuutta ja nöyryyttä egon ja väärien odotusten täyttämään harjoitteluun. Filosofiani on kohdata todellisuus äärimmäisellä omistajuudella.

PUHTAAT TRIKIT

Minulle on tärkeää olla erottuva taitovalikoimassani ja treenata liikkeitä, jotka kiehtovat minua eniten – Trikkaus antaa minulle vapauden siihen. Luonteeltani olen erittäin analyyttinen ja minulla on taipumuksia täydellisyydentavoitteluun, mikä veloittaa tietyn määrän haastavammista liikkeistä, mutta maksaa itsensä takaisin liikkeiden puhtautena. LegendTrick Gymillä tulen parhaani mukaan jakamaan edellä mainitun kokemukseni trikkausyhteisön ja uusien tulokkaiden kanssa.

R

Kehitä itseäsi kokonaisvaltaisesti

Yhdistelemällä online kurssejamme tulet rikkomaan rajojasi lajissa kuin lajissa kehittämällä voimaa, nopeutta, venyvyyttä ja tasapainoa.

R

10+ Vuotta Kokemusta

Kansainvälisissä kilpailuissa palkitut ja liikunnallisesti koulutetut ohjaajamme ovat opettaneet yli 20:ssä maassa ympäri maailmaa.

R

Opi Ammattilaisilta

LegendTrick Onlinen ohjaajat ovat kansainvälisesti tunnettuja alansa huippuja.

Asiakkaiden Suusta

Paras treenipaikka ikinä!
Opettajat on tosi mukavia, kivoja ja ammattitaitoisia. Hintalaatusuhde todella hyvä. Ja salilla on myös monipuoliset välineet ja hyvät tilat.
On kiva kun voi käydä niillä tunneilla kun haluaa, ja voi kokeilla muita tunteja myös vaikka ei olisi enne ollut. (Ja pääsee silti tosi hyvin mukaan.) Ja on monipuolisesti erilaisia tunteja.
Ehdottomasti paras paikka missä olen käynyt treenaamassa. Suositttelen! Jos vähänkin kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti käydä ainakin kokeilemassa!

Siiri Jäkkö

Ilma-akrobaatti

LegendTrick Gym on kyllä paikkana ainoa laatuaan Suomessa. Trikkaus on urheilulaji, josta yhä tiedetään harmillisen vähän ja usein se sekoitetaan moniin muihin lajeihin. On erittäin siistiä, että meiltä löytyy Tampereelta sali, joka keskittyy pääsääntöisesti trikkaukseen.
Ohjaajat ovat ammattilaisia ja vastuuntuntoisia. Kehittyminen lajissa on täällä helppoa ja siihen saa parasta mahdollista opetusta!
Salilta löytyy kuitenkin trikkauksen lisäksi vaihtelevasti erilisia akrobatiaan liittyviä kursseja, kuten vaikka käsilläseisonnan opetusta, joilla kykenee ottamaan omasta kehosta aina enemmän irti.
Fiilis salilla on aina hyvä ja positiivinen, vaikka siellä olisi vain katselemassa!

Matti Aho

Trikkaus ry:n puheenjohtaja

EAT
SLEEP
TRICK
REPEAT

Avaa WhatsApp tästä
Moro!
Kuinka voimme auttaa?