LASTEN
TRIKKAUS-
KERHOT
3-6V

TRIKKAUSKERHO 3-4v

TUNTIKUVAUS

Liikunta on tärkeä osa lapsen terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Auttamalla lastasi tutustumaan hauskoihin motorisiin harjoituksiin parannat heidän kykyään oppia uusia liikuntataitoja myöhemmin elämässä. Lapsi oppii maailmasta fyysisen kosketuksen ja leikin kautta. Trikkauskerho takaa loistavan startin ja tutustumisen liikunnan maailmaan.

Tunnilla on kaksi ohjaajaa.

Tunnilla on max 14 lasta vanhempiensa kanssa. Trikkauskerhossa harjoitellaan keskittymään ja harjoittelemaan ohjaajan kanssa 30 minuutin ajan, jonka jälkeen lapset saavat leikkiä temppuradalla 15 minuutin ajan vapaasti. Juokseminen ja hyppiminen pehmeällä jousilattiallamme alastulomattojen kera voi olla hauskaa koko perheelle.

TÄLLÄ TUNNILLA OPIT

Kuuntelemaan ohjeita
Helppoja aamuvenytyksiä
Hyppäämään eteenpäin ilmaradalta patjalle
Hyppimään trampoliinilla ja käyttämään salin varusteita
Akrobatian perusteet ja turvalliset alastuloasennot
Työskentelemään ryhmässä
Motorisia taitoja

Tasapainoilemaan yhdellä jalalla

KENELLE TUNTI SOPII

 3-4-vuotiaille lapsille vanhempiensa kanssa
Lapsille, joilla on paljon energiaa ja jotka ovat selvästi kiinnostuneita tekemään temppuja
Lapsille, jotka haluavat juosta, kiipeillä, hyppiä ja potkia
Vanhemmille, jotka toivovat kehittävänsä lapsen fyysisiä ja sosiaalisia taitoja samalla yhdessä touhuten

AIKATAULU

3-4v SU klo 10:50 - 11:35
5-6v SU klo 11:49 - 12:25
5-6v KE klo 16:15 - 17:00

TRIKKAUSKERHO 5-6v

TUNTIKUVAUS

On tärkeää opetella motorisia taitoja pienestä pitäen. Mitä enemmän lapsi liikkuu nuorena, sitä helpommin hän oppii uusia liikunnallisia taitoja ja lajeja myöhemmin. Tavoitteenamme on herättää lapsissa innostuksen kipinä liikuntaan, samalla opettaen trikkauksen ja akrobatian perusteita.

Tunnilla on kaksi ohjaajaa.

Tunneille otetaan enintään 16 lasta. Oppitunneilla harjoitellaan kuuntelemaan ja seuraamaan ohjaajan neuvoja.. Harjoituksen kesto on 45 minuuttia, jonka jälkeen lapset saavat kiertää vapaasti temppurataa  15 minuutin ajan. Vapaa-ajan aikana lapset toistavat tunneilla oppimiaan liikkeitä ja oppivat itsenäisen harjoittelun taitoja ohjaajan valvovien silmien alla.

TÄLLÄ TUNNILLA OPIT

Kuuntelemaan ohjeita
Perusakrobatiaa ja trikkauspotkuja
Kuperkeikan eteen ja taakse
Kärrynpyörän
Päällä- ja käsilläseisonnan perusteet
Työskentelemään ryhmässä muiden lasten kanssa ilman vanhempia
Flikin opettajan avustuksella

Ehkä jopa voltteja 🙂

KENELLE TUNTI SOPII

 5-6-vuotiaille lapsille ilman vanhempia
Trikkauksesta ja temppuilusta kiinnostuneille
Lapsille, jotka tykkäävät kiivetä, juosta ja hyppiä 
Lapsille jotka tarvitsevat lisää itseluottamusta
Levottomille lapsille, joiden tarvitsee purkaa energiansa johonkin

AIKATAULU

3-4v SU klo 10:50 - 11:35
5-6v SU klo 11:49 - 12:25
5-6v KE klo 16:15 - 17:00

  ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittaudu varaamalla ensin Avoinna24-palvelusta paikka haluamaasi ryhmään kevätkauden ensimmäiselle viikolle 7. – 12.1.2025 Varattuasi paikan, osta syyskauden lippu ja teemme puolestanne jatkuvan varauksen kyseiselle tunnille koko kaudelle.

Muista varata paikka vaikka tulisit testaamaan kertalipulla. 

Kevätkauden pituus: 7.1. – 5.5.2025
Kokeiluviikot: 7.1. – 27.1.2025

 

Ei tunteja hiihtolomaviikolla (24.2. – 2.3.) eikä Pääsiäispäivänä 20.4.

Hinta 199€

Sisaralennus – 10% toisesta sisaruksesta. Sisarusaleen saa vain lähettämällä sähköpostin gym@legendtrick.com tai whatsapp viestin 044 9725 238 , jolloin lähetämme teille alennetun laskun sähköpostitse.

Avaa WhatsApp tästä
Moro!
Kuinka voimme auttaa?