KALLE
PIKKUHARJU

BIO

Syntynyt 04.06.2000

Lajit: Notkeusakrobatia, käsilläseisonta ja jalkajongleeraus

Notkeusakrobatian esteettisyys ja haastavuus saivat minut täysin rakastumaan lajiin. Minusta on hyvin mielenkiintoista ja upeaa, kuinka notkeusakrobatiassa tehdään niin näyttäviä, kauniita ja haastavia asentoja ja liikkeitä ilman minkäänlaisia välineitä, vain omalla keholla. Notkeusakrobatia on mielestäni sirkusta ja taidetta sen autenttisimmassa ja kauneimmassa muodossa.

TAUSTA

Aloitin telinevoimistelun 8-vuotiaana. Parin vuoden kilpavoimistelun jälkeen ihastuin täysin notkeusakrobatiaan, nähtyäni netissä videoita notkeusakrobaateista. Päätin kokeilla samoja temppuja myös itse kotona ja laji tuntui heti täysin omalta. Notkeusakrobatia ja sirkuksen luovuus veivät voiton ja päätin jättää voimistelun ja siirtyä sirkuksen pariin, jolloin aloitin Sorin sirkuksella. Esiinnyin Sorin sirkuksella useana vuonna perinteikkäässä joulushowssa. Sittemmin olen esiintynyt ympäri maailmaa sirkusfestivaaleilla ja voittanut niistä palkintoja sekä työskennellyt erilaisissa esitysproduktioissa. Lisäksi olen saanut oppia lajini parhailta opettajilta Australiasta ja Ukrainasta.

Olen viime vuosina alkanut itse ohjata tunteja notkeusakrobatiassa ja käsilläseisonnassa. Olen ohjannut tunteja Sorin sirkuksella ja tankotanssistudio I Dare:lla sekä workshopin Legendtrick Gym:illä. Ohjaajan työssä nautin siitä, kuinka voin tarkastella lajiani erilaisista näkökulmista sekä avata lajin hienouksia ja saloja oppilailleni. Rakastan analysoida ja pohtia, miten eri temput toimivat ja jakaa näitä tietoja ja oivalluksia oppilaideni kanssa.

TAVOITTEET OHJAANA

Olen ohjaajana hyvin tarkka ja perusteellinen. Pidän erittäin tärkeänä tunneilla huolellista lämmittelyä ja oman kehon kuuntelua. Haluan aina huomioida kaikki osallistujat ja suunnata harjoitteet jokaiselle yksilölle soveltuviksi.

Ohjaajana toivon osallistujien saavan itsensä ylittämisen tunteita ja kokeilevan asioita, joita eivät uskoneet pystyvänsä tekemään.

Tuntini

Klikkaa tuntia nähdäksesi tuntisisällön.

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

R

Kehitä itseäsi kokonaisvaltaisesti

Yhdistelemällä online kurssejamme tulet rikkomaan rajojasi lajissa kuin lajissa kehittämällä voimaa, nopeutta, venyvyyttä ja tasapainoa.

R

10+ Vuotta Kokemusta

Kansainvälisissä kilpailuissa palkitut ja liikunnallisesti koulutetut ohjaajamme ovat opettaneet yli 20:ssä maassa ympäri maailmaa.

R

Opi Ammattilaisilta

LegendTrick Onlinen ohjaajat ovat kansainvälisesti tunnettuja alansa huippuja.

Asiakkaiden Suusta

Paras treenipaikka ikinä!
Opettajat on tosi mukavia, kivoja ja ammattitaitoisia. Hintalaatusuhde todella hyvä. Ja salilla on myös monipuoliset välineet ja hyvät tilat.
On kiva kun voi käydä niillä tunneilla kun haluaa, ja voi kokeilla muita tunteja myös vaikka ei olisi enne ollut. (Ja pääsee silti tosi hyvin mukaan.) Ja on monipuolisesti erilaisia tunteja.
Ehdottomasti paras paikka missä olen käynyt treenaamassa. Suositttelen! Jos vähänkin kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti käydä ainakin kokeilemassa!

Siiri Jäkkö

Ilma-akrobaatti

LegendTrick Gym on kyllä paikkana ainoa laatuaan Suomessa. Trikkaus on urheilulaji, josta yhä tiedetään harmillisen vähän ja usein se sekoitetaan moniin muihin lajeihin. On erittäin siistiä, että meiltä löytyy Tampereelta sali, joka keskittyy pääsääntöisesti trikkaukseen.
Ohjaajat ovat ammattilaisia ja vastuuntuntoisia. Kehittyminen lajissa on täällä helppoa ja siihen saa parasta mahdollista opetusta!
Salilta löytyy kuitenkin trikkauksen lisäksi vaihtelevasti erilisia akrobatiaan liittyviä kursseja, kuten vaikka käsilläseisonnan opetusta, joilla kykenee ottamaan omasta kehosta aina enemmän irti.
Fiilis salilla on aina hyvä ja positiivinen, vaikka siellä olisi vain katselemassa!

Matti Aho

Trikkaus ry:n puheenjohtaja

EAT
SLEEP
TRICK
REPEAT

Avaa WhatsApp tästä
Moro!
Kuinka voimme auttaa?